Raamatun ihmiskäsitys on holistinen, kokonaisvaltainen. Siellä puhutaan hengestä, sielusta ja ruumiista. Kuitenkin kirkko, lääketiede ja tiede ovat jakaneet meidät osiin, joissa henki, sielu ja keho kulkevat omia teitään, yhteyttä löytämättä. Freud on tehnyt paljon hallaa vesittämällä hengellisyyden, koska ei kyennyt näkemään sen todellista luonnetta.

Tällainen ihmisen kokonaisvaltaisuuden unohtaminen johtaa myös mielen pirstoutuneisuuteen: ihminen on hukannut kosketuksen itseensä. Hän on kadottanut kyvyn tahtoa, tuntea ja kokea asioita sisimmästä käsin. Hänestä on tullut niin sanotusti ulkoa ohjautuva.

Ulkoa ohjautuva ihminen on sellainen, josta Raamattu sanoo, että hän on kaikenlaisten tuulten viskeltävissä. Hänen totuutensa on toisten totuutta, arvonsa muitten sanelemia. Hänen omatuntonsa on korruptoitunut. Hän kulkee virran mukana löytämättä elämälleen turvallista pohjaa ja totuutta, johon uskoa. Hän kaipaa sisäistä rauhaa, mutta etsii sitä vääristä paikoista.

Ulkoa ohjautuva ihminen hakee arvoaan toisten hyväksynnästä. Näin ollen hän on vielä ihmisten orja. Hänellä on paljon häpeää, joka nousee riittämättömyyden tunteesta ja siksi hän yrittää muita miellyttämällä ostaa itselleen paikan muitten joukossa. Hänellä on väärää syyllisyyttä, joka saa hänet luulemaan, ettei hän kelpaalähimmäisilleen – ei edes Jumalalle. Siksi hän teeskentelee Jumalankin edessä.

Ulkoa ohjautuvan, niin sanotun häpeäihmisen, on vaikea vastaanottaa armoa ja uskoa Jumalan rakkauteen. Eihän hän sisimmässään usko olevansa niiden arvoinen. Hän on jo lapsuudessaan kokenut tavalla tai toisella, että hyväksyntä täytyy ansaita. Sen eteen on tehtävä töitä.

Riittämättömyyttä poteva häpeäihminen paikkailee sisimpänsä tyhjyyttä erilaisilla riippuvuuksilla:
alkoholilla, huumeilla, television ylenpalttisella katsomisella, extreme-kokemuksilla, seksillä, shoppailulla, newagelaisuudella ja muilla pakokeinoilla. Realiteettien puuttumista on myös siellä, missä asiat ylihengellistetään, psykologisoidaan liiaksi, älyllistetään tai tunteillaan kokonaisuuden kustannuksella ja totuutta tiedostamatta.

Häpeäihminen on monin tavoin itselleen ja näin ollen myös muille sokea.

Totuus vapauttaa

Sisäinen eheytyminen on lähinnä hengellisissä piireissä käytetty ilmaus, joka itse asiassa vastaa kokonaisvaltaista sielunhoitoa tai terapiaa. Sekulaarin, maallisen, ja hengellisen terapian erot näkyvät lähinnä tavoitteen asettamisessa. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että maallisessa terapiassa ihminen on tervehtynyt, kun hän on löytänyt terveen minuutensa. Hengellinen sisäinen eheytyminen menee tästä askeleen pidemmälle ja sanoo, että ihminen on terve vasta Kristuksessa. ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle.” (2 Kor.5:17)

Kristityn eheytyminen on matka Jumalan luo. Tie sinne on Jeesus, tien näyttäjä on Pyhä Henki. Eheytymisessä Henki kutsuu sielua: tahtoamme, tunteitamme, mieltämme ja kehoamme tulemaan valoon ja totuuteen, näkemään itsemme niin kuin Jumala meidät näkee.

Eheytyminen on aina hengellinen ja psyykkinen prosessi. Molemmilla on oma kielensä. Jos ei niitä hallitse, jää vieraaksi ja sivustakatsojaksi omassa elämässään. Jää niin sanotusti elämä elämättä. Ehkä se piiloutui hengellisten fraasien taakse, omahyväisyyteen, ylpeyteen, vihaan tai muihin kasvua estäviin synteihin.

Eheytyminen on kolmen T:n ohjelma. Siihen tarvitaan itsensä näkemistä sellaisina kuin me todellisuudessa olemme, ei sellaisina kuin uskottelemme olevamme. Meidän on ensin tunnistettava kasvua estävät kipumme. Niitä voivat olla virheelliset käsitykset itsestä ja Jumalasta. Meidän on tunnustettava ongelmamme ja jos ne ovat johtaneet syntiin, ripittäydyttävä. Kolmannessa vaiheessa alamme työstää valoon ja totuuteen tulleita asioita.

Työstämiseen kuuluu efesolaiskirjeen kehotus: ”Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.” (Ef.4: 23-24)

Kasvuun kuuluu niitten asioitten kohtaaminen, jotka estävät meitä tulemasta Jumalan luo ja uskomasta, että kelpaamme sellaisina kuin olemme. Se on omaksi itseksi tulemista eli vapautumista sellaiseksi, joksi Jumala meidät tarkoitti. Se on oman persoonallisen minuuden kasvua Kristuksen kaltaisuuteen. Se on paradoksi, jossa elämän löytäminen merkitsee sen hukkaamista. Se on valheitten tunnistamista ja totuuteen kasvamista.

Raamatun sanoilla kasvu on elämän valitsemista. ”Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. Rakastakaa Herraa, Jumalaanne, totelkaa Häntä ja pysykää Hänelle uskollisina. Silloin te saatte elää.” (5 Moos. 30: 19-20)

Kasvun esteet

Henkistä (psyykkistä) ja hengellistä kasvua estävät monenlaiset luulemiset, väärinkäsitykset ja suoranaiset valheet. Otan niistä esiin muutaman.

1. Kun rukoilemme riittävästi ja kuljemme Jumalan teitä, Hän parantaa meidät.

   Tämä kuulostaa hyvältä ja oikealta, mutta ei ole aina totta. Ongelmamme eivät aina poistu rukoilemalla. Sielu ja keho tarvitsevat muutakin apua, eikä se ole suinkaan Jumalan vastaista ajattelua. Jos jalkasi menee poikki, hakeudut lääkäriin ja jalkaasi laitetaan lasta. Samoin, jos mielesi ei kestä jatkuvaa ahdistusta tai masennut syvästi, tarvitset vaivaasi lääkityksen, joka tekee sinut kykeneväksi toimimaan arjen vaatimuksissa.

   Toki Jumala on voimallinen auttaja ja parantaja ja viime kädessä kaikki paraneminen on Hänestä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jäisimme kotiin rukoilemaan ja odottamaan, että katkennut jalka paranisi rukouksen voimasta.

   Se ei myöskään tarkoita, että kaikkiparanisivat.

   Meille on annettu järki. Sitä saa käyttää. Jumalakin joutuu käyttämään ihmisiä, lääkäreitä ja terapeutteja, koska Hän tarvitsee kanavia voimalleen, käsiä teoilleen ja jalkoja, jotka vievät meitä eteenpäin.

2. Sairaus on synnin seuraus. Kun tunnustat syntisi, paranet.

   Tämäkään ei ole aina totta. Sairaus voi olla synnin seuraus, joten sen tunnistaminen, työstäminen
   ja tunnustaminen vapauttaa ja parantaa. Toisinaan sairaus on itse hankittu (jos jatkuvasti syön
   epäterveellisesti, saatan saada sokeritaudin). Joskus se on perinnöllinen. Joku voi sairastaa ilman,
   että siihen on ihmisten löydettävissä olevaa syytä.

3. Kristuksen seuraajista tulee täydellisiä. He saavat osakseen ylenpalttista siunausta, joka näkyy kaikenlaisena yltäkylläisyytenä ja vaurautena.

   En usko menestysteologiaan. Vaikka Raamattu puhuu siunauksesta, yltäkylläisyydestäkin, se kuitenkin muistuttaa, että meidät on myös kutsuttu kärsimään yhdessä Kristuksen kanssa. Maailma vihaa kristittyjä, niin kuin se vihasi Jeesustakin, eikä Saatana ole vielä hellittänyt. Maailmassa käydään yhä hyvän ja pahan, elämän ja kuoleman välistä kamppailua. Ellei tätä näe, on helposti eksytettävissä.

4. Älkää menneitä muistelko.

   Totta. Mutta tähän sisältyy paradoksi. Menneitä muistelee vain se, joka ei ole päässyt niistä irti. Jotta menneisyyden voisi jättää taakseen, on se ensin kohdattava. Eli meidän tulee työstää menneisyydestämme sellaiset, ja vain sellaiset asiat, jotka estävät meitä tulemasta totuuteen, tuntemasta Jeesusta tai sitovat meidät valheisiin. Kun tulemme varjoista valoon, vapaudumme ja saamme jatkaa matkaa ilman menneisyyden painolastia.

   Älkää menneitä muistelko viittaa myös siihen, ettei meidän tule kaivaa taakse jätettyjä asioita itsemme tai toisten nujertamiseksi. Menneillä ei pidä syyllistää ketään.

Eheytyminen on rakkautta

Kukaan meistä ei tule tässä maailmassa valmiiksi, eikä täysin terveeksi. Mutta me kaikki voimme kilvoitella ja pyrkiä Kristuksen kaltaisuuteen. Meidän osuutemme tässä kilvoittelussa on suostua tulemaan valoon niin, että Jumala pääsee parantamaan meitä. Meidän osuutemme on siinä, että valitsemme elämän ja hylkäämme kuoleman, valitsemme etsiä totuutta opittujen valheitten sijaan. Se merkitsee uskallusta luottaa ja uskoa Jumalaan niin, että kykenemme täysin antautumaan Hänelle. Hän ei voi tehdä mitään sellaisille asioille, jotka haluamme Häneltä kätkeä. Hän on hienotunteinen, eikä pakota meitä.

Eheytymisen tarkoitus ei ole työ sen eteen, että kelpaisimme Jumalalle paremmin. Me kelpaamme jo nyt, tällaisena. Tarkoitus on kasvaa maidon juojista hengelliseen aikuisuuteen, tarvitsevuudesta antamiseen. Eheytyminen tuo lähemmäksi Kristusta ja Jumalan tuntemista. Se tuo meidät yhteyteen itsemme, toistemme ja Jumalan kanssa. Se tuo meidät Hänen kämmenelleen. Rakastan Raamatun kohtaa, jossa Hän sanoo: ”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt…” (Jes. 49: 15-16).

Sisäinen eheytyminen on matka hylkäyksestä ja kelpaamattomuudesta täydelliseen rakkauteen. Se on yksinäisyydestä yhteyteen löytämistä. Se on rauhaa. Sitä rauhaa, jonka Jeesus antaa, ei maailma. Ketkä tämän rauhan saavat? Siitä Raamattu sanoo näin: ”Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa.” (2 Piet. 1: 2)

Eheytyminen on itsensä ja Jumalan tuntemista. Mitä enemmän tulemme sellaisiksi, joiksi meidät tarkoitettiin, sen paremmin ymmärrämme itseämme Jumalan luotuina, Hänen lapsinaan ja Hänen kuvinaan; yhtä aikaa syntisinä ja pyhinä.