Sisäinen lapsi meissä kertoo opitusta tavastamme ja kyvystämme reagoida, tuntea, näyttää tunteita ja elää niitten kanssa. Sisäinen lapsi kuvaa tunneikäämme. Se on yhtä vanha kuin meissä asuva tarvitseva lapsi. Tarpeesta ja hoitamattomasta kivusta riippuen sisäinen lapsemme saattaa olla välillä vauva, joskus teini-ikäinen, enimmäkseen kuitenkin noin 2–5 -vuotias. Siinä iässä syntyneet hoitamattomat traumat ja neuroosit aiheuttavat pysyvän vuotokohdan identiteettiimme, ellemme kuule sisäisen lapsen hätää ja vastaa niihin tarpeisiin, jotka syystä tai toisesta jäivät aikoinaan hoitamatta.

Mistä tunnistan haavoittuneen lapsen?

Terve lapsi meissä ei tarvitse parantajaa. Tällainen ”lapsi” on aikuisenakin lapsenmielinen eli avoin, luova, luottava, leikkivä, jakava, kosketteleva, innostunut, kehollisesti auki ja tunteita avoimesti ilmaiseva.

Haavoittunut lapsi eli lapsi, jonka tarpeita ei ole osattu tai haluttu täyttää on puolestaan aikuisenakin lapsellinen, epävarma ja ahdistunut. Hän on muista väärällä tavalla riippuvainen, pelokas ja takertuva. Hän tuntee usein avuttomuutta. Hänen tunne-elämänsä on lukossa niin, että yhteys tunteisiin saattaa olla kokonaan poikki tai tunteet ovat ikään kuin jäätyneet. Niistä on tullut liian suuria ja pelottavia hallittaviksi. Sisäisesti kipeä ei koe olevansa muitten kanssa tasavertainen, vaan hän kokee olevansa joko toisten yläpuolella tai alapuolella. Hän vertailee, on kateellinen, vihainen ja usein itsetuhoinen.

Haavoittuneesta lapsesta tulee haavoittunut vanhempi (aikuinen lapsi). Tällainen aikuinen on usein ylihuolehtiva, hylkäävä, kriittinen, epäluuloinen ja kateellinen. Hän ei osaa leikkiä. Tunneilmaisussa hän on joko ylitunteellinen tai tunnekylmä. Moni on narsistinen, herkästi uupuva, seksuaalisesti kylmä tai kompleksinen.

Terve vanhempi ja aikuinen on hoivaava ja turvallinen. Hän osaa olla lempeä, rakastava ja tarpeen tullen neuvova.

Tunne-elämältään vaurioituneella on valheellinen kuva itsestään ja omasta merkityksestään. Psyykkisiltä elinvoimiltaan heikentynyt ihminen ei näe ulkomaailmaa sellaisena kuin se on. Siksi tarvitseva lapsi on aikuisessakin itsekeskeinen ja nälkäinen. Se johtaa siihen, että ihminen käy sisällään jatkuvaa kielteistä dialogia, vuoropuhelua. Haavoittuneelle maailma on paha paikka ja siksi hänellä on paljon pelkoja, epäluuloja, sairauksiakin.

Sisäisesti heikko pätee ulkoisilla

Kun itsetunto on heikko eli käsitys itsestä on huono, ihminen alkaa pönkittää minuuttaan ulkoisilla. Tällöin tärkeitä ovat mm. tittelit, asema, ulkonäkö ja raha.

Tunnevammaisuuteen kuuluu myös kyvyttömyys tunnistaa omia tunteita ja siirtää ne toisiin. Tätä sanotaan projisoinniksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että näemme itseämme ja ominaisuuksiamme toisissa silloin, kun olemme ne itsessämme tukahduttaneet niiden kipeyden tai pelottavuuden vuoksi. Tällainen sokeus omille tunteille ja tarpeille lisää alttiutta loukkaantua ja loukkaantumiseen puolestaan saattaa sekoittua luulemista, valheita ja uskomuksia, joitten todenperäisyyttä ei ole tarkistettu

Tunne-elämältään lapsellinen kokee paljon väärää syyllisyyttä ja häpeää, mutta ei toisaalta kykene ottamaan vastuuta asioista, joista tulisi kantaa vastuuta. Kristityllä tunnevammaisuus ja heikko itsetunto ilmenevät mm. kyvyttömyytenä kokea armoa, armottomuutena itseä ja muita kohtaan, fanaattisuutena ja ylihengellisyytenä.

Muut peilinä

Keittiöni seinään on maalattu teksti: ”Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.” (Snl 27:19) Nykyinen versio sanoo: ” Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi.”

Lähimmäisessä näemme heijastuksen itsestämme ja päinvastoin. Kun minuutemme on kunnossa ja hyväksymme itsemme, hyväksymme lähimmäisemmekin. Kun koemme, ettemme kelpaa, näemme toisetkin vihamielisten lasien läpi. Kyky rakastaa lähtee itsestä. Siksi sisäisen vaurioituneen lapsen meissä tulisi saada huomioita ja hoitoa, kunnes hän kokee olevansa hyväksytty sellaisena kuin on.

Jotta tunne-elämämme eheytyisi, meidän on tultava tietoisiksi niistä asioista, jotka säätelevät ja vaikuttavat tapaamme ajatella, reagoida ja tuntea. Kasvuun tarvitsemme turvallisia rakastavia rinnalla kulkijoita, jotka auttavat meitä näkemäämme itsemme sellaisina kuin todella olemme.

Hylätystä hyväksytyksi

Kun emme uskalla olla omana itsenämme naamioitumisesta tulee osa meitä. Siitä tulee kulissi, rooli tai panssari, jolla suojelemme haavoittunutta sisintämme. Tuo panssari estää todellisen läheisyyden ja pitää meidät yksinäisenä. Kaiken takana on pelko siitä, ettemme kelpaa omana itsenämme, että tulemme hylätyiksi. Paranemista ei kuitenkaan tapahdu ennen kuin haavoittunut uskaltaa katsoa haavaansa ja päästää maailman parhaimman parantajan Pyhän Hengen koskettamaan sisäistä kipuaan. Vain Hän kykenee asettamaan ja palauttamaan meidät siihen tilaan, mihin meidät alun alkaen luotiin ja tarkoitettiin.

Paranemisen tie vaatii uskallusta antautua kokonaan Jumalan hoitopöydälle ja suostua olemaan sitä, mitä on. Vain tulemalla tavalliseksi, voi alkaa kehittyä ainutlaatuiseksi. Ellei ihminen ota vastaan sisäisen kasvun haastetta, hän jää murtumatta. Hänen sisimpänsä pysyy suojautuvana ja ylpeänä. Hänen sydämensä paatuu ja hän jää elämänsä sivustakatsojaksi.

Ehyt, terve minä elää tässä, juuri nyt, avoimena, kiitollisena, luottavaisena järki, tunteet ja keho yhdessä toimien. Tyhjyyden ja levottomuuden sijasta sisimmässä on olosuhteista riippumaton rauha. Sisäinen eheytyminen tuo kyvyn rakastaa itseä ja muita, kyvyn antaa ja vastaanottaa, kiittää ja ylistää. Terve osaa olla oikealla tavalla tarvitseva, auki ja haavoittuva. Hän alkaa sietää ahdistusta ja kestää pettymyksiä, ymmärtää että maailma on vajavainen ja ihmiset epäkypsiä.

Muutoksen ja eheytymisen tielle

Jokainen päivämme on täynnä valintoja elämän ja kuoleman välillä 5 Moos. 30:15-16 ”Minä olen tänään pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, menestyksen ja tuhon. Jos te noudatatte Herran, Jumalanne lakia, jonka minä nyt teille annan, ja jos rakastatte Herraa, vaellatte hänen teitään ja noudatatte hänen käskyjään, säädöksiään ja määräyksiään, te saatte elää.” UT:ssa käskyt korvataan kaksoiskäskyllä, joitten mukaan meidän tulee rakastaa yli kaiken Jumalaa ja lähimmäistämme niin kuin itseämme.

Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sisäisen dialogin muuttamista Raamatun kehotuksen mukaisesti. Ef.4:23-24 ”Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.“

Kun valitsemme alkaa hoitaa ja rakastaa tarvitsevaa pikkuista itsessämme, Jumala tulee rinnallemme auttamaan meitä. Sefanja 3:17 sanoo: ”Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan Hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.”

(Sisäisestä eheytymisestä lisää mm. kirjassa Ajattele itsellesi elämä. Kirjapaja, 2008)