On luonnollista loukkaantua ilkeistä sanoista ja huonosta kohtelusta, mutta on myös loukkaantumista, mikä sitoo ja johtaa jopa syntiin. Loukkaantumisesta vapautuu tunteen ymmärtämisellä, asian käsittelemisellä ja antamalla anteeksi. Anteeksiantamattomuus johtaa hylkäykseen ja estää yhteyden. Käsittelemätön loukkaus on siis varsinainen ansa ja tuhoisa este hyville ihmissuhteille.

On tahallista ja tahatonta loukkaamista. On selvää, että ilkeät sanat, manipulointi, hyväksikäyttö ja kaltoin kohtelu loukkaavat. Toisinaan taas loukkaannumme siksi, että kuulemme tai ymmärrämme väärin tai reagoimme asioihin omista kivuista käsin. Itsetunnoltaan heikko on herkempi kuulemaan loukkausta sielläkin, missä sitä ei ole.

Puhumme narsistisesta loukkaantumisesta silloin kun koemme, että koko minuuttamme on loukattu. Loukkaantumisen syy saattaa olla aiheellinen tai aiheeton, väärinymmärryskin, mutta yleensä sen juuret ovat menneisyydessä, jossa herkästi loukkaantuva on kokenut jonkinasteista hylkäämistä. Lapsi, jota ei ole osattu rakastaa, jää tarvitsemaan ja kaipaamaan täydellistä hyväksymistä ja ellei hän koe sitä saavansa, hän loukkaantuu. Hylätty jää ikään kuin velkomaan muilta sitä, että hänen minuuttaan on loukattu mitätöinnillä ja hänestä tulee herkkä kaikenlaiselle arvostelulle ja pettymyksille silloinkin, kun kritiikki on aiheellista.

Narsistisesti loukkaantunut pyrkii täydellisyyteen eikä hän kestä nähdä itsessään mitään vikaa. Siksi hän projisoi eli siirtää helposti omat ongelmansa toisiin. Tällainen, joskus elinikäinen loukkaantuneisuus on asenne, joka vaikuttaa koko elämään. Se purkautuu vain sillä, että loukkaantunut alkaa ottaa vastuuta itsestään, selvittää suhteensa menneisyyteen ja alkaa nähdä ihmissuhteet vuorovaikutuksina, ei omien tarpeitten täyttäjinä. Toiset eivät ole meille velkaa sitä, mitä isä ja äiti eivät osanneet antaa.

Loukkaantumisessa vaanii synti

Kyvyttömyydestä antaa anteeksi seuraa koston halua, kaunaa, katkeruutta ja vihamielisyyttä. Se voi ilmetä avoimena hyökkäyksenä tai piilotettuna aggressiona. Käsittelemätön viha on aina kuitenkin ansa ja portti paholaiselle. Sen sijaan, että loukattu puhuisi tunteistaan ja käsittelisi ne, hän hylkää loukkaajansa ja syyllistyy näin ollen itse samaan kuin se, jolle hän on vihainen. Kahdesta pahasta ei kuitenkaan koskaan tulee yhtä hyvää.

John Bevere kehottaa kirjassaan Saatanan syötti meitä pysymään vihassammekin valossa ja vapaudessa ja näin välttämään loukkaantumisen kuoleman ansana. Jumala puhdistaa meitä kuin kultaa. Epäpuhtaudet eivät välttämättä näy ennen kuin koetuksissa. Bevere kertoo Jumalan vastauksesta omaan loukkaantumiseen ja vihaansa: “Kun koetusten tuli alkaa polttaa, ne (epäpuhtaudet) nousevat pintaan. Vaikka ne olivat sinulta piilossa, minä kykenin näkemään ne. Niinpä sinun on nyt tehtävä valinta, joka määrää tulevaisuutesi. Voit jäädä vihaiseksi ja syyttää vaimoasi, ystäviäsi, pastoriasi ja työtovereitasi, tai voit nähdä tämän synnin kuonan sellaisena kuin se on ja tehdä parannuksen ja ottaa vastaan anteeksiantamuksen, niin minä otan kauhani ja poistan nämä epäpuhtaudet elämästäsi.”

On aika käsitellä asioita ja on aika vaieta

Loukkaantuminen johtaa usein eroon, eristäytymiseen, siihen, ettei asiaa käsitellä ja jäädään ikään kuin seisomaan virtaamattomaan sameaan veteen. Meillä on yhteiskunnassamme ja kirkossammekin vaikenemisen kulttuuri: Puhumme siitä mistä ei pitäisi, mutta emme puhu sellaisista asioista, joista pitäisi. Kun olisi syytä puolustaa totuutta olemme hiljaa, mutta kun olisi aika antaa anteeksi tai hoitaa asia, me kiukuttelemme ja vaikenemme. Sananlaskuissa kuitenkin muistutetaan, että on parempi nuhdella avoimesti kuin vaieta rakkauden nimissä.

Rakkauden nimissä (lue pelkuruuttamme) jätämme tärkeätkin asiat ja loukkaukset käsittelemättä ja ne jäävät ihmissuhteisiin näkymättömäksi kitkaksi. Ne vievät voimia, vaikuttavat ratkaisuihimme ja estävät suhteitten lähentymisen ja syventymisen. Ne synnyttävät ihmisten välisiä pelejä.

Olemme oppineet tapamme toimia ja ajatella. Oman reagointitavan tiedostaminen, sen muuttaminen toiminnaksi vie eteenpäin. Reaktioon jääminen lamauttaa ja estää kasvun. Jumala sallii meille pysähdyksiä ja ikäviä tilanteita kasvattaakseen ja puhdistaakseen, ei tuhotakseen.

Moni uskoo, että loukkauksesta tai toisen tekemästä vääryydestä selviää siunaamalla. Se ei täysin pidä paikkaansa. Vihamiesten siunaaminen kyllä vapauttaa siunaajan, mutta meidän ei tule kuitenkaan siunaamalla kieltää omia tunteitamme tai siunata mitään pahaa; vääriä tekoja, valintoja, ajatuksia tai asenteita. Asioitten kohtaaminen rakkaudellisesti auttaa väärintekijääkin, sillä se mahdollistaa parannuksen tekemisen.

Jos luulemme, että voimme sivuttaa vastuumme vaikenemalla, olemme väärässä. Jo kantaa ottamattomuus on kannanotto ja olemme siitäkin vastuussa. Kun näemme kaltoin kohtelua, jotakin mikä on Jumalan sanaa vastaan, meidän tulee reagoida.

Hesekiel 3: 18: ”Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, etkä varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden – ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.”

Meillä on vastuu toisistamme. Tehtävämme on kantaa tuo vastuu ryhtymättä kuitenkaan toistemme poliiseiksi. Eikä totuuden nimessä ole lupa olla kova ja vahingoittava.

Loukkaantuminen hengellisessä mielessä

Ihmiset loukkaantuvat hengellisestä puheesta silloin, kun se ei käy yksiin heidän odotustensa, toiveittensa tai käsitystensä kanssa varsinkin, ja varsinkin jos puhe on ”yleistä mielipidettä vastaan”. Nykyisin esimerkiksi puhe Raamatun mukaisesta rakkaudesta loukkaa monia.

Jo Jeesus joutui kokemaan sen, että häneen loukkaannuttiin. Kun hän puhui siitä, että elämä tulee syömällä hänen lihaansa ja juomalla hänen vertaan. Opetuslapset reagoivat sanomalla: ”Sietämätöntä puhetta.” Tänäkin päivänä ihmiset loukkaantuvat totuuden puhujiin, Jumalan profeettoihin, niihin jotka pitävät kiinni Raamatun auktoriteettista. Heitä syytellään ahdasmielisiksi, fundamentalistisiksi ja tiukkapipoiksi. Eräs pastori huokasikin kerran, että suvaitsevaisuus tuntuu tänä päivänä koskevan kaikkia muita paitsi uskovaisia.

Rakastava ihminen ei aina odota sitä, että loukkaaja ottaa yhteyttä ja pyytää anteeksi. Hän toimii itse. Hän käsittelee asian myöntämällä ensin, että häntä on loukattu. Sen jälkeen hän puhuu asiasta loukkaajan kanssa ja kertoo omista tunteistaan. Jos loukkaaja pyytää anteeksi käytöstään hyvä, mutta sitä ei voi vaatia. Tärkeintä on itse toimia totuudellisesti ja rakkaudellisesti. Kukin vastaa käyttäytymisestään itse ja on vastuussa valinnoistaan viime kädessä Jumalan edessä. Sen jälkeen kun on käsitellyt asian, on oma valinta antaako anteeksi vai ei. Siihen Sana meitä kuitenkin kehottaa.

Riidoissa ja loukkaantumisissa on aina ainakin kaksi osapuolta. Ellet kykene näkemään omaa osuuttasi oikein, pyydä ulkopuolista käsittelemään asiaa kanssasi. Olemme itsellemme sokeita. Viime kädessä rakkaus unohtaa kaikki vääryydet. Eihän muuten Jeesuskaan olisi kuollut puolestamme.