Eräs nainen soitti minulle ja kertoi yhden raastavimmista tarinoista, joita olen kuullut. Kokonainen perhe, kolme lasta ja kaksi aikuista oli ajautunut autolla mereen. Vain 5-vuotias pikku poika pelastui sukeltamalla avoimesta ikkunasta auton katolle, mistä hänet poimittiin turvaan. Miksi näin kävi? Oliko tämä perhe jotenkin tavallista syntisempi? Oliko tämä rangaistus?

Maailmassa ja ihmissuhteissa on paljon kärsimystä, jota emme osaa selittää. Kaikki kärsimys ei kuitenkaan ole synnin seurausta, osa on. Voimme tieten tahtoen toimia Jumalan sanaa, itseämme ja toisia vastaan ja näin kylvää ahdinkoa elämäämme. Toisaalta olosuhteet voivat tuottaa kärsimystä, samoin lähimmäisemme— entä Jumala?

Raamattu sanoo, että Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä. Jotkut tulkitsevat tämän menestysteologisesti tarkoittavan sitä, että Jumala antaa meille vain pelkkiä siunauksia, lahjoja ja kaikkea hyvää kuin joulupukki ja että kaikki paha on Saatanasta. Kuitenkin Raamattu sanoo, että kaikki paha ja hyvä tulee Jumalalta. Tulkitsen sen niin, ettei Jumala rakkaudessaan tahdo meille pahaa, mutta joskus Hän voi sen sallia sen kasvattaakseen, ojentaakseen ja eheyttääkseen meitä.

Sairauksiin liittyy paljon kärsimystä. Kun Jeesukselta kysyttiin sairastuiko tai kohtasiko tuho jotakuta tämän synnin vuoksi, Jeesus vastasi, ettei näin ollut välttämättä. On asioita, jotka ovat luonnonlain mukaisia, geneettisiä, mutta niitäkin, jotka on itse aiheutettu tai jotka ovat synnin seurausta. Jos saat sukupuolitaudin prostituoidulta olet syyllistynyt sekä syntiin, että itse aiheutettuun sairauteen.

Kärsimyksen olemus

Kärsimys voi olla siis itse aiheutettua, muitten aikaansaamaa, synnin seurausta tai Jumalan sallimaa. Ellemme vastaanota kuritusta, emme kasva kuuliaisuudessa ja Isän tuntemisessa. Jokaisen vastoinkäymisen ja kärsimyksen tarkoitus on saada aikaan muutosta aina silloin, kun se on Jumalan sallimaa

Kärsimyksestä puhuminen ei ole kovin muodikasta, eikä se sovi nykyaikaiselle narsistiselle ajattelutavalle, joka hakee puhujansa ja opettajansa korvasyyhyn mukaan. On myös ihmisiä, ammattiauttajiakin, jotka sanovat ykskantaan, ettei kärsimyksessä ole mitään hyvää. Itse uskon, että kärsimys ei sen kohdatessa koskaan tunnu hyvältä, mutta Jumalan salliman kärsimyksen saattaa jälkikäteen nähdä siunauksena.

Moni syyllistää Jumalan kärsimyksestä, omista sodistaan, omista vääristä valinnoista, luonnon lakien seuraamuksista ja unohtaa, että niitämme sitä, mitä olemme kylväneet. Monista on niin paljon mukavampaa puhua kiltistä Taivaan Isästä kuin ankarasta Pyhästä Jumalasta. Molemmat ajatukset, lempeä Isä ja ankara Pyhä Jumala, ovat kyllä raamatullisia, mutta yksinään yksipuolisia. Jumalaa emme pysty koskaan täysin määrittelemään, mutta sen tiedämme Raamatusta varmasti, että kärsimys kuuluu niiden elämään, jotka seuraavat Jeesusta.

David Wilkerson kirjoittaa kärsimyksestä kirjassaan ”Herra, minuun koskee”. Hän jakaa kirjassaan kristityt kahteen osaan. Niihin, joilla menee niin kuin muillakin ja niihin, jotka joutuvat kovempaan kouluun kouliutuakseen tulemaan yhä enemmän Jumalasta riippuvaisiksi. Hän väittää, että silloin kun sydämessämme antaudumme Jumalalle ehdoitta, joudumme vainotuiksi, parjatuiksi, kivitetyiksi. Hän muistuttaa meitä Jeesuksen sanoista Pietarille: ”Mitä minä nyt teen, sinä et nyt käsitä, mutta vastedes sen ymmärrät.” (Joh.13:7)

Wilkersonin mukaan kaikki kohtaavat elämässään vaikeuksia, mutta uskovat kokevat sellaista kärsimystä, mikä kohtaa vain vanhurskaita. Daavid kirjoittaa: “Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapauttaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:19) Jumala puhdistaa valittunsa kuin kullan ja hopean.

Jumala ei koskaan hylkää

Moni uskova luulee, että kärsimys on merkki siitä, että Jumala on hylännyt. Ja näinhän Saatanakin yrittää saada meidät uskomaan. Se uskottelee, että kipu, erämaa, merkitsee Jumalan rangaistusta, vaikka se voi olla meidän puhdistamistamme.

Erämaa voi olla kasvun mahdollisuus, myötätunnon koulu, riisumisen paikka. Kärsimys kasvattaa meistä lohduttajia, murtaa itsepäisen ja ylpeän tahtomme. Ei tietenkään kukaan meistä halua kärsimystä, mutta eikö aurinkoinen päivä pitkän sateen jälkeen olekin ihana?

Voimme itse päättää, annammeko kärsimyksen lannistaa ja katkeroittaa vai kouluttaa meitä. Emme voi aina valita olosuhteita, joissa elämme, mutta voimme valita sen, miten niihin suhtaudumme. Jäämme kipuun, kun tuijotamme omaan napaamme. Alamme tulla katkeriksi sen sijaan, että uskoisimme olevamme Jumalan kämmenellä. Voimme kuitenkin tehdä sen, mikä kärsimyksen tullessa on mahdollista tehdä:

1. kysyä, johtuuko tämä kaikki itsestäni
2. mitä voin tehdä muuttaakseni asioita
3. miten pääsen tästä eteenpäin
4. jättää kaiken Jumalan hallintaan ja antaa Hänen viedä työnsä päätökseen. Hän kääntää silloin kaiken siunaukseksi ja parhaaksemme.

Wilkerson: ”Elämme nyt aikaa, jolloin ainoa sanoma, jolla on vaikutusta tässä mielettömässä maailmassa, on Jeesuksen katsomisen virka. ” Siirrä siis katseesi omasta navastasi ylös vuorille, mistä sinulle tulee apu. Anna itsesi, ajatuksesi, asenteesi, kärsimyksesi Jumalalle. Pyydä anteeksi rikkomuksesi, älä niitä salaa, niin Jumala pääsee puhdistamaan ja sitä kautta vapauttamaan.

Jumalan vastaus kaikkeen kärsimykseen on: ”Minun armossani on sinulle kylliksi, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2 Kor. 12:9) Kun etsimme aina ja kaikessa, kärsimyksessäkin, Jumalan valtakuntaa, saamme sen kanssa kaiken tarvitsemamme. Tämä ei merkitse elämää vailla kärsimystä, eikä se merkitse masokismia mutta se merkitsee kärsimistä Jumalan kanssa. Silloin voimme sen kestää. Saamme jopa rauhan, joka suojelee sisintämme kaikilta vaaroilta ja antaa meille olosuhteista riippumattoman, järjellä käsittämättömän ilon.

Kärsimys muuttuu mahdollisuudeksi, kun ymmärrämme (1 Piet. 4:19) sanat: ”Sen tähden ne, jotka joutuvat kärsimään, jos niin on Jumalan tahto, antakoot elämänsä uskollisen Luojan haltuun ja tehkööt edelleen sitä, mikä on hyvää.”