Partik Tiasen tapauksesta osa 2

Palautetta ja vastaus palautteeseen liittyen aikaisempaan kirjoitukseen:

Hyvä, Salme Blomster!

Olen pitänyt teitä viisaana ja suvaitsevaisena naisena, mutta kantanne Patrik Tiaisen homoseksuaalisuuteen järkytti minua. Pidättekö todella homoutta syntinä?

Epäuskoinen

 

Vastaus:

Hyvä, epäuskoinen!

Jotkut ovat homoja syntyjään, toiset identiteetin puutteen, kasvatuksen, kokeilun halun tai esimerkin kautta. En pidä synnynnäistä homoutta itsessään syntinä sen kummemmin kuin muutakaan poikkeavuutta, vain sen harjoittamista eli seksisuhteessa elämistä. Raamattu sanoo, että on niitä, jotka ovat jo syntymästään avioliittoon sopimattomia. Homoseksuaalien lisäksi on paljon muitakin, jotka eivät voi elää parisuhteessa esimerkiksi olosuhteitten vuoksi. Sellaisia on muiden muassa vammaisten ja yksinäisten joukossa. Haluaisimme seksin kuuluvan kaikille. Valitettavasti se ei ole käytännössä aina mahdollista, joskus ei suotavaakaan.

Suvaitsevaisuus on humanistien käyttämä sana. Raamattu ei tunne sellaista käsitettä. Rakkaus sen sijaan kuuluu kaikille, mutta Raamatun määrittelemä rakkaus ei ole samanlaista kuin maailman. Rakkauden rajat on määritelty Jumalan luomistyössä ja Hänen säädöksissään. Niitä emme voi ohittaa.

Siunaten

Salme Blomster