Uskallan väittää, että Eeva ja Aatami ovat vaikuttaneet ihmiskuntaan eniten. Kun Eeva, Jumalan luoma nainen otti omenan kielletystä puusta, haukkasi ja antoi Aadamillekin, hän toimi tavalla, joka vaikutti meidän kaikkien elämään. Rikkoessaan Jumalan kieltoa vastaan, Eeva ja Aadam tekivät väärin, syntiä. Samalla he kutsuivat elämäänsä pahan. Tottelemattomuus maksoi ihmiskunnalle sen, että se menetti suoran yhteyden Jumalaan, Luojaansa.

Eevan ja Aadamin (myöh.Aatami) teon, valinnan, seuraukset periytyvät sukupolvesta toiseen. Tätä sanotaan perisynniksi. Synti sai aikaan sen, ettei ihminen ollut enää pelkästään pyhä. Hänestä tuli myös paha.

Uteliaisuus ja tiedon halu eivät itsessään ole väärin, mutta silloin kun ne toimivat Jumalan tahtoa vastaan, ne tuovat mukanaan ongelmia. Ihmisen halu tietää ja tarve älyllistää kaikki vie pohjan pois uskolta—siltä tosiasialta, ettemme pysty kaikkea järjellä ymmärtämään tai selittämään. Osa Jumalan maailmaa on, ja jää meille mysteeriksi. Usko on sitä, että luotamme Jumalaan silloinkin, kun mielemme ei Häntä käsitä. Toisaalta sille, joka uskoo, Jumalan valtakunnan asiat alkavat vähitellen tulla näkyviksi ja tosiksi, helpommin ymmärrettäviksi ja hyväksyttäviksi.

Pahalle synonyymejä ovat pimeys, valhe, synti, kuolema, Saatana. Pahuus on todellista. Se on persoona, taivaasta alas heitetty enkeli, joka pyrki jumalaksi Jumalan paikalle. Kostaakseen se otti elämäntehtäväkseen erottaa kaikki ihmiset Jumalan läsnäolosta ja rakkaudesta ja hämmentää ihmisen käsitystä oikeasta ja väärästä.

Kun paha pääsee vaikuttamaan ihmisen mieleen, se vääristää totuuden niin, ettei ihminen enää tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tähän sopii keitetyn sammakon vertaus. Kun sammakko tottuu kuumuuteen vähitellen, se ei hyppää keittovedestä pois ja lopulta se kuolee. Jos sammakko laitettaisiin suoraan kuumaan veteen, se loikkaisi heti tiehensä. Mekin totumme vähitellen vääryyteen niin, ettemme enää sitä vääryydeksi huomaa.

Paha on saanut aikaan mm. sen, että ihmisen arvo mitataan nykyisin rahassa, kun se alun alkaen on ollut ihmisessä itsessään—siinä millainen hän on: ainutlaatuinen, erilainen kuin kukaan muu, yksilö, joka on luotu Jumalan rakkaudesta ja rakkauteen. Nykyisin olemassaolon oikeutukseen tuntuu liittyvän sen ansaitseminen. Jumalan valtakunnassa vallitsevat armon lait. Se tarkoittaa, että kaikki ovat hyväksyttyjä juuri sellaisina kuin he ovat. Itse asiassa me olemme enemmän kuin ymmärrämmekään. Jumala näkee potentiaalimme; sen mitä me voisimme olla.

Paha vaikuttaa identiteettiimme ja valheellistaa sen. Se tuo elämään häpeää, väärää syyllisyyttä, kelpaamattomuutta ja riittämättömyyttä.

Todellinen identiteettimme on Kristuksessa ja Jumalassa. Jeesus oli ainoa täydellinen ihminen ja Hän on täydellisen ihmisen malli. Hänenlaistaan meistä ei täysin tule, mutta pyrkimys olisi. Efesolaiskirje 5 sanoo sen näin: ”Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan Hänen rakkaita lapsiaan.”

Jotta voisi tulla jonkun kaltaiseksi, on tunnettava hänet. Jumalan opimme tuntemaan Jeesuksen kautta. Ja Jeesuksen opimme tuntemaan lukemalla Raamattua, rukoilemalla, olemalla vuorovaikutuksessa Hänen kanssaan. Jeesus on pahan vastakohta, sen voittaja. Jeesuksesta Raamattu sanoo Johanneksen I luvussa näin: ”Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valo.” Raamatun mukaan Jumala loi meidät kuvakseen, ilokseen, yhteyteensä. Hän halusi ison perheen. Me katkaisimme tuon yhteyden, mutta me pääsemme siihen takaisin antamalla Jeesuksen alkaa vaikuttaa elämässämme. Armoa on se, ettei meitä perisynnistä ja muista synneistä huolimatta tuomita lopullisesti, vaan me saamme luvan tulla takaisin Jumalan luo siksi, että Jeesus sovitti tekomme. Hän voitti pahan, kuoleman. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti vapauta meitä synneistämme ja tuo takaisin Jumalan luo. Meidän tulee valita kahden maailman välillä: uskommeko Saatanaa vai uskommeko Jeesusta.

Jumalan luo tulemista helpottaa sen tajuaminen, että Jumala on rakkaus. Hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä, vaikka Saatana yrittää meille muuta uskotella ja syyttäjänä vääristää käsitystämme Jumalan todellisesta olemuksesta.

Jumalan luo takaisin tuleminen edellyttää muutamia asioita: syntien tunnustamista ja elämän eli Jeesuksen valitsemista. (5 Moos. 30:15,19)

Me emme tiedä miksi Jumala sallii pahan riehuvan maailmassa, joten miksi-kysymykset ovat tässä yhteydessä turhia. Se, että naapuri on varas, ei kuitenkaan oikeuta minua varastamaan. Tässä elämässä tärkeintä on se, että valitsemme oikein, emme niin kuin enemmistö. Ihminen saa sitä, mitä hän kylvää.

Mikä sitten on oikea valinta?

Raamattu kertoo meille, millaista on Jumalan mielen mukainen elämä. Efesolaiskirje 5 sanoo sen näin: Rakkaus ohjatkoon elämäänne. Rakkauteen kuuluu se, ettemme toimi siveettömästi, puhu pahaa toisista, ole ahneita tai kaksimielisiä. Raamattu kehottaa meitä elämään valon lapsina. Samalla lailla kun hedelmäpuut tarvitsevat valoa tuottaakseen hedelmiä, ihminen tarvitsee Jeesusta kasvaakseen hengen hedelmissä. Valossa, Jeesuksessa, kasvaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pimeässä kasvi, ihminen, kuolee.

Tämä alkaa kuulostaa mutkikkaalta, ehkä ihan heprealta. Meidän ei tarvitse ymmärtää aluksi muuta kuin se, että meitä on jymäytetty: Saatana on saanut meidät uskomaan, ettei Jumalaa ole tai jos onkin, niin Hän on jotenkin etäinen, ankara, vaativa, rankaiseva ja kova. Ja Hän ehkä rakastaa toisia, mutta ei minua. Ainakin Hän kieltää meiltä kaiken mukavan. Päästäksemme totuuden jäljille, meidän tulee etsiä Jumalan valtakuntaa.

Jumala ON todella rakkaus ja Hän haluaa meille hyvää. Mitä enemmän tutustumme Häneen, sitä paremmin alamme tajuta Hänen valtakuntansa asioita. Hän tahtoo vapauttaa meidät itseä, toisia ja Häntä koskevista valheista ja tuoda meidät totuuteen siksi, että toisin kuin luulemme, totuus ei rankaise, vaan se vapauttaa. Se antaa elämälle suunnan ja tarkoituksen, sisimpäämme olosuhteista riippumattoman rauhan ja tuo meidät takaisin siihen yhteyteen, mihin meidät alun alkaen tarkoitettiin. Samalla alamme tulla myös sellaisiksi ihmisiksi, joksi meidät luotiin. Ei ehkä niinkään enää itsekkäästi kyselemään, mitä elämä voi meille antaa, vaan ehkä niin, että kyselemme, mitä me voisimme antaa elämälle.

Jumalan tahto on, että me kaikki tulisimme takaisin Hänen luokseen ja alkaisimme nähdä Hänet sellaisena kuin Hän on. Sillä rakkaudesta meidät on luotu, siihen meidät on tarkoitettu ja sillä meidät on pelastettu. Se on lahja, armo on lahja, usko on lahja. Ne ovat siitä erikoisia lahjoja, että niitä saa pyytää häpeilemättä ja runsaasti.

Kaikki alkoi ja loppuu rakkauteen. Ilman sitä ei ole mitään. Se on irtisanoutumista Jumalan vastaisista ajatuksista, asenteista ja teoista. Se on omasta roolista, kaikkivoipaisuuden harhasta luopumista ja kaiken luovuttamista Jumalalle.

Muistan, miten eräänä keväänä, loppuun palamisen jälkeen, lähdin ulos ensimmäiselle kävelyretkelle moneen viikkoon. Aurinko paistoi. Silti tunsin, etten omin voimin jaksa eteenpäin.. Sanoin Jeesukselle: Tästä lähtien saat koko elämäni: ajatukseni, tunteeni, kehoni—kaikki! Tee minulla ja minussa, mitä haluat. Minulla ei ole mitään menetettävää.

Siitä alkoi todelta maistuva elämä, josta en antaisi päivääkään pois.

Tuomasmessun saarna 11.3.2007